Elikkäs oon jo kauan miettinyt blogin perustamista koirille. Vihdoin sain sen aikaseks, kun ensin sain vähän apua siihen. En millään itse osannut muutamia juttuja tehdä, mutta onneks nekin onnistuu nyt kun Julia vähän neuvoi mua niissä.
Blogi on kyllä vielä vaiheessa ja varmasti tulee muuttumaan hieman tulevaisuudessa, kun itse vaan opin tätä enemmän käyttämään. Tietoa minusta ja koirista löytyy ylhäällä olevista linkeistä. Blogia pyrin pitämään aktiivisena & yritän myös lisäillä aina jtn kuvia mukaan.
Blogi siis käsittelee koiriani & meidän harrastuksia sekä muita tekemisiä.
Jos tulee kysyttävää voi laittaa kommenttia ja pyrin vastaamaan kaikkiin.
Toivottavasti saamme lukioita ja toivottavasti viihdytte meidän blogin parissa.

Lissu, maaliskuussa 2013.
Elikkäs voisin kertoa vaikka hieman meidän tämän päivän treeneistä.
Mentiin siis kaveriporukalla treenaamaan vähän kaikenlaista hallille.
Mukana oli siis Julia&Sampo, Pauliina,Nelli&Jesse sekä minä, Petri, Eve & Jehu.
Mentiin siis kaveriporukalla treenaamaan vähän kaikenlaista hallille.
Mukana oli siis Julia&Sampo, Pauliina,Nelli&Jesse sekä minä, Petri, Eve & Jehu.
Aluksi otettiin hieman näyttelyjuttuja, seisotuksia ja juoksemista. Jehulla oli paljon virtaa ja se kyllä näkyi. Yritti riekkua hihnassa ja oli aivan mahdoton. Päätettiin sitten päästää hetkeksi koirat riekkumaan, hetken juostuaan otettiin koirat kiinni. Mentiin uudestaan näyttelyjuttuja ja onnistuis huomattavasti paremmin. Jehu osaa jo hyvin seistä paikallaan namin avulla ja sillä on todella kaunis askel juostessa.
Jehu & Sampo painimassa.
Näyttely juttujen jälkeen otin hieman Jehun kanssa tokoa. Seuraamista, sivulle tuloa, paikalla oloa. Seuraaminen sujuu hyvin, vielä toki tarvitsee namin kanssa hieman imuttaa sitä. Sivulle tuloa pitäisi ruveta treenaamaan enemmän, koska se tuppaa jäämään hieman vinoksi. Paikkamakuu on vielä uusi juttu ja sitä otin vain siten, että menin hihnan mitan päähän ja laskin hitaasti kymmeneen & palasin Jehun luokse takaisin. Koira tajusi kyllä jujun, mutta meinasi muutaman kerran ennakoida kun tulin takaisin sen viereen niin se yritti nousta ylös ennen vapautusta.
Jehun kanssa otin myös muutaman kerran putkea ja pussia agility esteistä. Hyvinhän se ne jo osaa, tietysti Petri oli huutelemassa toisessa päässä niin johan meni vauhdikkaasti läpi.
Jehun kanssa treenailun jälkeen, otin Even ja aluksi otettiin normi estettä, rengasta ja putkea. Hyvin se muistui Even mieleen ja koira toimi hyvin. Kokeiltiin myös keinua, a-estettä & puomia, a-este sujui leikiten hieman vahdikkaasti, puomi&keinu olivat hieman jännittäviä mutta meni nekin lopuksi hyvin.
Otin myös muutaman kerran ihan rataa eli este, rengas, putki, muuri & pituus. Kaikki meni hyvin ja Eve tajusi idean hyvin vaikka on taukoakin ollut agilitystä nytten.
Even taidonnäyte muurin ylityksestä.
Lopuksi Julia kokeili Jehun kanssa näyttely juttuja. Kyllä se Jehu toimii hyvin myös vieraiden kanssa. Osasi juosta nätisti ja seisoikin suht. hyvin vaikka varmasti oli jo väsynyt. Ehkä tämä pari nähdätään tulevaisuudessa joskus myös oikeissa kehissä? ;)
Nytten kotona on väsynyt Jehu poika ja Eve lähti takaisin äidin luo Turenkiin. Vielä pitäisi itse jaksaa lähteä treenaamaan Bellan&Lissun kanssa hieman tuohon ulos tokojuttuja. Jos sen jälkeen pääsisi viettämään rauhallista leffailtaa.

Tästä pääset treenikaveri Sampon blogiin -> Klik !
Tästä pääset treenikaveri Jessen blogiin -> Klik !
Sääjärvellä koiria juoksuttamassa viime viikonloppuna.
Meidän poppoo toivottaa oikein Hyvää Pääsiäistä kaikille!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti