sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Treenit ja lenkkeilyä

Treeniporukka Jehu, Bella, Helka & Sampo



Palailempa hieman taakse päin maanantaihin.
Oltiin treenaamassa lähikentällä kavereiden ja heidän koiriensa kanssa. Itellä oli mukana tälläkertaa Bella & Jehu, Lauski oli Helkan kanssa ja Julialla oli mukana tietty Sampo.

Aloteltiin siinä ensin tokoilulla. Bellan kanssa otin seuraamista, sivulle tuloa, paikkamakuuta. Hyvin tuo hommat osasi vaikka ei olla paljon nytten tokoiltu. Paikkamakuuta otin vaan sillai, että menin itse hihnan mitan päähän ja odotin minuutin verran siinä. Seuraaminen meillä on vielä hieman vaiheessa, koira kyllä tajuaa idean mutta tarvitsee silti hieman namin apua siihen.  
Jehun kanssa otettiin maahan menoa, sivulle tuloa ja seuraamista. Hyvinhän tuo toimi. Maahan menee todella hyvin ja suht nopeasti, sivulle tulo on vähän vino vielä mutta seuraaminen sen sijaan menee tosi hyvin.
Häiriönä meille siis toimi nuo kavereiden koirat ja samaan aikaan kentälle sattunut pariskunta lapsensa ja pallon kanssa. Ihmeen hyvin koirat kuunteli vaikka pieni lapsi potki välillä palloa meidänkin suuntaan.

Bella n. 2v8kk

Tokoilun jälkeen otettiin sitten porukalla näyttelytreeniä. Hyvinhän nuo seisomiset ja juoksemiset sujui sekä Bellalta, että Jehulta. Bella kyllä juoksee niin hyvin ja pitkällä askeleella. Jehunkin liikkeisiin oon tosi tyytyväinen. Ainut mitä sen kanssa pitää hiota on tuo seisominen, siinä se tuppaa välillä vähän pyörimään ja hyörimään omiaan. :D

Jehu liikettä, n.6kk 2vko

Jehu n. 6kk 2vko


Jos sitten toiseen aiheeseen, eli eilen käytiin taas koko porukan kanssa sääjärvellä. Mukana oli Jehu, Bella, Lissu & Eve, tietty Petri oli mua auttamassa ja kuskaamassa. :D Sääjärvi on kyllä hyvä paikka juoksuttaa noita koska on hieman mäkiä joita kulkea ja myös tasaista, kaikista parhainta on, että saa olla ihan rauhassa.
Koirat sai juosta reilu pari tuntia ja olivat kyllä ihan väsyneitä reissun jälkeen. Eve vietiin takaisin turenkiin äidille ja oman porukan kanssa mentiin kotiin. Loppuun hieman kuvia koirista. 

Bella & Jehu

Lissu pulikoimassa lätäkössä
Jehu & Eve

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti