maanantai 29. heinäkuuta 2013

Tampereen mätsäri ja lenkkeilyä. (:


Tosiaan lauantaina lähdettiin mätsäröimään porukalla Tampereelle Hakametsään. Mukana meitä oli minä, Petri & Jehu, Julia & Sampo ja Pauliina & Jesse. Matka taittui sujuvasti autolla, lämpömittari näytti ainakin +26..

Paikalle päästiin niin käytiin koirat ilmottamassa ja jäätiin odottelemaan kehien alkua.
Isoja pentuja oli 30kpl ja me oltiin suhteellisen loppupäässä. Jehulla oli todella kuuma ja keskittyminen oli sen mukaan sitten tiputiessään.
Kehässä meillä oli parina berninpaimenkoiran pentu. Jehu juoksi hyvin, mutta seisominen oli jo todella huonoa koska poitsulla oli niin kuuma. Jehu antoi todella hyvin tuomarin tutkia. Tällä kertaa me saatiin sininen nauha.
Sinisten kokooma kehässä, ei muuta tehty kuin seisotettu. Jehu pönötti todella hyvin, mutta silti tuloksena tällä kertaa Sin.nauha, ei sij. Pakko silti olla ylpeä, koska päivä oli todella lämmin ja silti koira jaksoi edes yrittää!




Sunnuntaina lähtin Julian&Pauliinan mukaan uittamaan koiria läheiselle koirarannalle. Tosin Jehu ei kyllä ui, se vaan kahlaa. Bella sai tällä kertaa jäädä kotiin, ettei muiden poikien päät mene sekaisin koska sillä on juoksut. 


Jehu pysyi hyvin vapaana Sampon kanssa kahlaamassa. Pauliina heitteli pojille keppiä ja nehän niitä innokkaana haki. Kyllä sen vaan näkee kun Jehu nauttii Sampon seurassa olemisesta, taitaa olla parhaat kaverit. :D

Jehu & Sampo

Sampo, Jehu & Jesse 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti