maanantai 19. elokuuta 2013

Junnukehien korkkaus! (:



Elikkäs eilen otettiin auton nokka kohti Heinolaa siinä hieman puoli seitsemän jälkeen, poimittiin Sussu Tuuloksesta samalla kyytiin. Paikan päällä taidettiin olla siinä kahdeksan maissa. 
Käytiin tsekkaamassa missä kehä on ja harjoiteltiin muutaman kerran. Jehu oli aavistuksen jäykkä takapäästä, joten tallusteltiin hieman siellä täällä ennen kehän alkua. 


Lopuksi kello löi yhdeksän ja tultiin kehän vierelle odottamaan omaa vuoroa ja se koittikin piakkoin. Tuomarina meillä oli Tapio Eerola. 
Ensin hän tutki Jehun, pyysi seisottamaan, sitten kerran edestakaisin ja kerran ympäri ja taas seistiin. Mielestäni olisi pitänyt enemmän liikuttaa, koska kehä oli suht pieni, eikä tuollaisen ison koiran liike tule mitenkään näkyviin. Enkä saanut Jehuun tarpeeksi liikettä, joten takaliike näytti enemmän könötykseltä. Muuten poika toimi & oli nätisti kehässä, oon tosi tyytyväinen.. Tästä on suunta vain ylöspäin! (:

Tuloksena JUN H, arvostelu oli tälläinen: "10kk, oikeat mittasuhteet. Ikään sopiva pään voimakkuus. Silmät, korvat, purenta ok. Rintakehä vielä kevyehkö. Tyydyttävät kulmaukset edessä, niukat takana. Hyvä häntä. Kovin jäykkä & tehoton takaliike". 


Kuvannut Sussu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti