maanantai 16. syyskuuta 2013

Syksyn ensimmäinen mätsäri !

Lähettiin sunnuntaina pitkästä aikaa mätsäreihin, kera Sussun&Linkin. Kiitos Sussulle jälleen kun kyyditsi meitä.

Kuvannut Sussu

Paikanpäällä Hämeenlinnan kaupunginpuistossa taidettiin olla, joskus 20 yli yksitoista. Käytiin molemmat ilmottautumassa ja mentiin sitten Julian&Sampon luo, asetuttiin siihen sitten istumaan ja lopulta paikalle tuli vielä Pauliina&Jesse sekä Tiina&Tara. 

Siinä sitten odoteltiin kehien alkua, huomasin heti että Jehulla oli kamalasti virtaa.. Se pomppi, hyppi, pyöri ja hyöri joka suuntaan. Sain onneks sen rauhottumaan vähän ja harjailin Jehua siinä. Jumankauta siitä lähtee karvaa.. 


Kuvannut Sussu


Lopuksi koitti meidän vuoro kehässä, parina meillä oli 6kk faaraokoira, voi että se esiintyi myös hyvin.
Kehässä Jehu seisoi kerrankin toooosi hyvin, mutta se juokseminen.. -.- Koira hyppi ja laukkasi välillä.. Hävetti suorastaan! :D Mutta tuomari kehui silti Jehun käytöstä ja kysyi ollaanko paljonkin harjoiteltu.. Oma ilmeeni taisi olla " O.o Mekö harjoiteltu "..
Kuitenkin Jehu sai punaisen nauhan ja jäätiin odottaan sitten punaisten kehää. Sitten koitti viimein sen aika ja siinä taas juostiin, seisottiin, juostiin, seisottiin.. Yllärinä tuomari tuli kättelemään meidät ykkösiksi. En olisi uskonut, mutta hyvä näin. :)
Bis-kehästä meidät käteltiin ulos, mutta ei se mitään. Oon varsin tyytyväinen tähän tulokseen ja siihen, että Jehu jaksoi seistä tällä kertaa todella hyvin. 


Seuraavan kerran taidetaan mätsäröidä Turengissa 5.10! :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti