![]() |
| Match Show, Best in Show 1 ! |
![]() |
| Isojen pentujen PUN3. |
Mätsäri pidettiin Hämeenlinnan kaupunginpuistossa, joka on hyvien ulkoilureittien ympäröimä suuri hiekkakenttä.
Hommiin ryhdyttiin jo yhdeksän aikaan aamulla. Ohjelmassa oli kehien pystytystä, palkintojen esille laittoa, kioskin valmistelua, ohjekylttien viemisiä, ilmopisteen valmistelua.
Hommaa siis riitti, onneks meillä oli oma porukan lisäksi myös apukäsiä mukana, kiitos heille vielä kerran avusta!
Itselleni oli ohjelmassa tuomarointi ja sitä ennen tarkistaisin rokotustodistuksia.
Tuomaroin mätsärissämme isot pennut.
![]() |
| Isojen pentujen PUN2 |
Tuomarointi oli todella mukavaa puuhaa ja varmasti olen käytettävissä tarpeen vaatiessa uudestaan samassa hommassa.
Oli hienoa nähdä upeita koiria esiintymässä, vaikka olivat vasta pentuja. Oli muutama arka pentukin, mutta kaikkien kanssa saatiin hyvin sujumaan käsittelyt sekä muut osuudet.
Taso oli erittäin kova ja välillä ei meinannut osata päättää kenelle antaa punainen nauha ja kenelle sininen.. Myös koirien sijoittaminen kokooma kehissä oli hankalaa.
Mutta lopputulokseen olen erittäin tyytyväinen.
![]() |
| Isojen pentujen PUN1 & BIS4 |
Kuvissa esiintyy sijoittamiani koiria ja kuvat on ottanut Julia Lintumäki.
Kaiken kaikkiaan mätsäriin osallistui yli 100 koiraa ja keräsimme Koivikko kodille 800e!
![]() |
| Isojen pentujen SIN4 |
![]() |
| Isojen pentujen SIN1 & BIS8 |






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti