Sunnuntaina olikin sitten se odotettu tämän vuoden ensimmäinen näyttely. Matkattiin tälläkertaa Lahteen ja seurana meillä oli Jenni&Yatsi sekä Marjo&Säde, itellä mulla oli siis Demi ilmoitettuna sinne.
Matka taittui mukavasti ja nopeasti. Paikalla oltiin muistaakseni puoli yhdentoista aikoihin, kehäthän meillä alkoi vasta klo: 11.45.
Siinä sitten odoteltiin ja käytiin takit viemässä naulakkoon ja hieman harjoiteltiin koirien kanssa. Lopulta suunnattiin kehälle ja etittiin sopiva paikka kehän reunalta mistä pystyi hyvin seurailemaan. Tuomarina belgeillä tälläkertaa Hilkka Salohalla.
Huomasin jo heti alkuun, että tuomarilla oli tiukka linja. Jakoi H:ta aika reilusti ja harvoin koira sai ERI:n tai saati SA:n.
Demi esiintyi nätisti kehässä. Seisoi aika hyvin ja juoksi hienosti. Tosin tuomari ei meidän likasta tainnut tykätä sitten yhtään.. :D
Tuloksena saatiin taas jälleen H.
Arvostelu oli tämmöinen:
"Kooltaan oikea, pitkä runkoinen. Jolla varsin hyvä päänmuoto, hyvä purenta & silmät. Hyvä asentoiset pitkät korvat & hyvä kaula. Puutteellinen säkä, kapea runko & pitkä lanne, niukat etukulmaukset. Lyhyt karva & pohjavilla puuttuu. Valkoista runsaasti rinnassa. Liikkuu ahtaasti takaa, löysästi edestä. "
Elikkä ei kyllä saatu kovin hyvää arvostelu. Mielestäni Demi liikkuu varsinki hyvin, sillä on pitkä kunnon askel, mutta ei semmoinen mitä tuomarit hakevat ilmeisesti. Takaa liike on vielä ahdas joten jatkamme mettälenkkien tekoa sekä uimassa käymistä. Josko se sillä paranisi.
Seuraavan kerran Demi on kehässä vasta kun turkki on kasvanut takaisin ja taidetaan mennä seuraavaksi ulkomaalaiselle tuomarille.. :)
Meidän porukasta Säde sai myös H:n ja Yatsi oli ensimmäisessä näyttelyssään ERI1. Mun olisi tarkoitus ruveta Yatsin kanssa harjoittelemaan välillä noita näyttelyjuttuja.. Josko mua nähtäisiin vaikka sen hihnan päässä joskus kehässä.. :)
Postauksen kuvat ottanut Jenni Salonen.



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti