torstai 24. syyskuuta 2015
Hyvinkää RN
Elikkäs sunnuntaina pakattiin tavarat sekä Jehu autoon ja lähdettiin ajelemaan kohti Hyvinkäätä, Petri onneksi lupautui kuskiksi niin ei tarvinnut miettiä millä perille päästään.
Paikalle saavuttiin hieman yhdeksän jälkeen ja ensimmäisenä näin Juliaa ja hänen noutajiaan kävin nopeasti rapsuttelemassa. Sitten kävin hakemassa meille numerolapun koska en kotona saanut sitä tulostettua.
Sitten lähdettiinkin etsimään meidän kehää. Kehä löytyikin lopulta hieman kauempaa, kehä oli todella suuri. Ainut miinus oli se että toinen puoli kehästä oli järkyttävää hiekkamössöä, siinä oli vaikea itse juosta tai saati sitten Jehun. :D
Kehät olivat hieman myöhässä, joten taidettiin päästä kehään siinä puoli yhdentoista aikoihin vaikka kymmeneltä olisi pitänyt alkaa. Harmiksemme juuri rupesi aurinko paistamaan ja Jehulle tuli nopeasti kuuma.
Kehässä oli meidän lisäksi kaks muutakin avoimen luokan urosta. Aluksi juostiin yhdessä kehä ympäri, tällöin Jehu liikkui vielä todella reippaasti. Sitten odoteltiin omaa vuoroa ja lopultahan se koittikin. Suht. nätisti Jehu jaksoi seistä, vaikka tuomari seisottikin meitä todella kauan. Juoksu sujui suht. ok, paitsi Jehu oli hieman laiskanpuoleinen tässä vaiheessa jo.
Vielä mentiin kehään kilpailuluokkaan, jossa meidät osoitettiin kolmanneksi koska Jehu liikkui lopussa niin laiskasti koska sillä oli jo todella kuuma.
Tuomarina toimi Mari Pajaskoski ja tässä Jehun arvostelu;
" Hyvän kokoinen, hiemat pitkät mittasuhteet omaava uros, jolla jo hieman molossimainen pää. Voimakas otsapenger, lyhyt kuono-osa, jossa löysät huulet ja poskissa runsaasti löysää nahkaa. Pienet korvat, jotka voisivat olla hieman etunojaisemmat. Riittävä eturinta, rintakehän syvyys ja pituus. Niukasti, mutta tasapainoisesti kulmautunut edestä ja takaa.Liikkuu riittävällä askelpituudella, mutta hieman raskaasti. Ok takaa, hieman löysästi edestä. Erinomainen karvanlaatu. Mielyttävä käytös" AVO EH, AVK3
Kaikin puolin oikein koiran näköinen arvostelu. Jehu on hieman pitkä runkoinen sekä kauttaaltaan todella löysä tai ei löysä, mutta sillä on mielettömästi ylimääräistä nahkaa jokapuolella. Tuomari olisi toivonut hieman tiiviimpää pakettia, muuten kyllä Jehusta tykkäsi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti