maanantai 11. heinäkuuta 2016

Match show 5.7 Hämeenlinna


Tulin kirjoittamaan pikaisen postauksen meidän melkein viikon takaisesta mätsäri reissusta. Tälläkertaa mätsäri järjestettiin täällä Hämeenlinnassa ja paikkana toimi nurmikkoalue Linnanpuistosta, järkkärinä tapahtumassa oli Suomen Amerikanakita ry.

Alunperin mukaan piti lähteä Demi & Hile, mutta päätin (onneksi) jättää Demin kotiin ja Jehu pääsi sen sijaan katsomaan vähän ihmisiä&koiria. Olin todella tyytyväinen että Demi jäi kotiin, koska isoja koiria oli kuulemme kaverini mukaan 70-80 ilmoitettu, joten myöhäänhän siellä olisi mennyt. 

Tuomarina isoissa pennuissa oli Erika Häkkinen (ulkomuototuomari). Oikein mukava tuomari, joka nätisti katsoi pennut läpi. Me oltiin Hileen kanssa aika loppupäässä pennuissa vuorossa ja meidän parina oli valkkari. Hile seisoi todella hyvin, juoksu sujui myös hyvin mutta hieman liikaa oli vauhtia. Käsittely meni hyvin, mitä nyt hieman hampaita katsoessa peruutti. Tuomari kehui molempia pentuja, mutta valkkari sai paremman liikkeen takia punaisen joten meille sininen nauha. 

Sinisten kehää ei tarvinnut kauan odotella. Onneksi kehät olivat todella isot joten hyvin mahtui suuri pentuporukka liikkumaan yhdessä samaan aikaan kehässä. Muistaakseni kierros tai kaksi mentiin ympäri, jonka jälkeen tuomari poimi jatkoon menijät. Yllätykseksi kuuluttiin näihin ja lopulta meidän sijoitus oli SIN2. 

Palkinnoksi ipana sai 2x ruusukkeen, pokaalin, Rukan hihnan, 2x makupalapussin, koiratarran, vinkulelun sekä 2,3kg ruokasäkin. Että ihan hyvät palkinnot ja hauskana plussana tosiaan se, että jokaiselle jaettiin kehässä ruusukkeet, myös niille ketkä eivät sijoittuneet, onhan se mukava muistu. :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti