keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Kuulumisia pitkästä aikaa!


Huh, pitkästä aikaa kirjattamassa tänne.. Viime postauksesta onkin aikaa reilu kuukausi ja sekin koski Jehun poismenoa. Jostain syystä into bloggaamiseen katosi hetkeksi, halusin vetää henkeä kaiken jälkeen ja kirjoittaa sitten kun hyvältä tuntuu.
Nyt vihdoin on fiilis, että palauttelen blogin taas maailman kartalle ja uudistan koko homman tai joku muu uudistaa, kunhan keksin jonkun ahkeran kaverin.. :) 


Jehun poismenosta on nyt kohta jo kaksi kuukautta.. Aika kuuluu siivillä vaikka edelleen muistan päivän kun eilisen ja tuntuu että siitä olisi vaan hetki. Elämä ei ole aina reilua, parhaimmat lähtee ensin.. Mutta palailen myöhemmin Jehun tapaukseen uudessa postauksessa. 

Muuten meidän lauman elämä rullaa ennallaan, vielä laiskotellaan tokosta ja muista harrastus hommista. Mutta joskos keväällä heräisi eloon niidenkin suhteen. Nyt ollaan ulkoiltu porukalla tosi paljon. Olen myös huomannut että likat pelaa paremmin yhteen kuin ennen, en tiedä miksi mutta tuntuu vaan siltä.

Ollaan belgien kanssa tavattu myös paljonpaljon koirakavereita, mikä onkin tehnyt hyvää itselle sekä koirille. Mä olen saanut tuulettaa päätä ja jutella koiraihmisten kanssa asioista ja koirat on siinä samalla saaneet viilettää kavereidensa kanssa.
Iso kiitos kaikille ystäville kun ootte jaksanu tulla tänne lenkille. Sillä on ollu iso merkitys meille. :)



Pikkuhiljaa pitäisi alkaa pohtia mitä tehdään tämä vuosi, mitä lähden puuhaamaan koirien kanssa. Bella varmasti viettää ihan kotikoiran elämää ja ehkä piipahdetaan yhdessä tai kahdessa näyttelyssä, sen kanssa ei sen kummempia suunnitelmia ole.
Hileen kanssa ajatuksena olisi päästä kokeilemaan aksaa ja etsiä siihen rinnalle myös toinen harrastus.
Demin kanssa varmaan keskitytään saamaan tänä vuonna kasaan se TK1 ja haluaisin myös kokeilla rallytokoa. Mutta saa nähdä mitä tapahtuu! :) 


Kirjoittelen paremmin myöhemmin meidän kuulumisia sekä on myös muutamia muita postauksia tulossa. Loppuun vielä kuvia tältä talvelta! :)












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti