Käydään joka ilta porukalla mettälenkki, mutta nyt mentiin treenaamaan. Koska koirat saa siinä myös samalla hyvän lenkin kun kävellään kentälle ja pois sieltä.
Tälläkertaa mulla oli mukana Jehu&Demi.
Jehun kanssa me vaan hömpöteltiin. Koska olin unohtanut lahjakkaasti liinan kotiin, nii en kummosia liikkeitä sen kanssa voinut ottaa.
Vähän otettiin sivulle tuloa sekä seuruutua kinkun voimalla.
Nätisti tuo seuraa, mutta on hieman väljä. Tosin ihan riittävän hyvin Jehulle.
Otin myös kontakti harjoituksia Jehun kanssa, niissä se on kyllä haka. Tuijottaa mua ihan kokoajan. Varmaan ainut juttu minkä se osaa paremmin kun kukaan muu meijän koirista! :D
Lopuks leikin vielä hetken Jehun kanssa.
Aluksi leikittiin narulelulla, tytsyllä on edelleen tolla hyvä saalisvietti ja se tarttuu rohkeasti leluun ja repii sitä kunnolla.
Leikin jälkeen päätin kokeilla palkkaamista samalla lelulla. Pyysin Demiä sivulle ja vapautin heti palkalle kun se oli oikeassa kohdassa ja otti kontaktia. Tämä onnistui hienosti.
Seuraavaksi kokeiltiin samaa palkkaa seuruusta.
Eli otin muutaman askeleen seuruita, jotka päättyivät perusasentoon ja siitä vapautin koiran palkalle.
Seuruu sujui myös hyvin, tosi olisi voinut olla hitusen tiiviimpi.
Lopuksi otin Demillä vielä liikkeestä maahan, tämä on siis meille täysin uusi liike. Ja mitäs kummaa, toi koira painui sinne maahan käskystä. Toki annoin muutamalla kerralla hieman apua sille ja näytin paikan.
Mutta lopuksi tämäkin liike sujui iha hyvin ilman apua. Koira painui maate, kun annoin maahan käskyn, pysyi siellä ja kun tulin takaisin niin otti perusasennon..
Tuntui hassulta ettei olla opeteltu liikettä ja silti Demi osasi sen kuin vanha tekijä :3 ! On mulla hieno piski!
Vielä on postauksia paljon rästissä sekä arvonnan tulos! Koitan nää kaikki saada valmiiksi ennen 1.8. Joten malttakaa vielä! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti