sunnuntai 3. elokuuta 2014

Demi mätsäreissä!

Käytiin tällä viikolla mätsärissä pariinkin otteeseen Demin kanssa. Bella ja Jehu saivat jäädä kotiin, kun on olleet niin kuumat ilmat.

Ensimmäisenä oltiin tiistaina Hämeenlinnassa. Parina meillä oli joku molossi rotuinen.
Demi esiintyi kauniisti ja saatiinkin punainen nauha. Saatiin myös kehua hyvästä lihaskunnosta sekä hyvästä luonteesta.
Lopulta Demi oli PUN3. Palkinnoksi saatiin koirannameja, ruusuke, pokaali ja koiranruokaa!

Sunnuntaina otettiin suunnaksi Tampere. Tällä reissulla vierähti reippaat 8h, kun aamusta siellä oli juoksukilpailut mihin Säde osallistui.

Mutta mätsäreissä parina oli saluki. Demi taas esiintyi hyvin ja sai kehuja. Sininen nauha tuli, koska turkki on niukassa.. Hassu perustelu mätsärissä, jos koira kerta kauniimmin esiintyy.

Sinisten kehässä Demi panosti taas hienoon esiintymiseen ja lopulta oltiin SIN1! Hieno tyttö!
Bis kehässä ei enään sijoituttu!

Palkinnoksi ruusuke, pokaali, näytepussi sekä pikkukukkaro.

2 kommenttia: